Elämä rapakon tällä puolella on asettunut jo hyvin (tai ehkäpä huonosti, jos miettii asiaa gurdjiefflaisesta näkökulmasta) raiteilleen. Pahimmat byrokratian myrskyt ovat jo niinikään takana, taskusta löytyy paikallinen sairausvakuutuskortti ja nimi on nyt pysyvästi yliopiston rekisterissä.
Varsinainen opiskelu alkoi kolmisen viikkoa sitten. Matematiikan kurssien luennot pyörivät jo täysillä, ranskan vastaavat alkavat ensi viikolla. Lukujärjestys näyttää ainakin paperilla melko leppoisalta, mutta koska käytännössä kuitenkin esimerkiksi noiden matikan luentomateriaalien kahlaaminen on yhtä paljon rankkaa sanakirjan pläräilyä siinä missä teoreemien sisäistämistä, on itseopiskeluun käytettävä aika näin alkuun vähintäänkin tuplattava verrattaen siihen mihin Suomessa on tottunut. Tämän päälle pitäisi osata vielä orientoitua siihenkin, että luennot ja kaksi tenttiä ovat käytännössä ainoat ohjatut kurssitapahtumat. Toisella kurssilla — mitta- ja integraaliteoria — on sentään pari palautettavaa ja arvosteluun vaikuttavaa kotitehtävää, mutta muuten kynä- ja paperihommat olisi tarkoitus tehdä omaehtoisesti. Aiempien vaihto-opiskeluraporttien pohjalta ennakkokäsitykset olivat kyllä vallan toiset, eli että tehtäviä olisi paljon ja vieläpä sitä tylsää mekaanista laskupuolta painottaen. Onneksi näin ei näyttäisi olevan. Osa tenteistäkin tehdään muuten kotona omalla ajalla. En tiedä (vielä), miten järjestelmä toimii, mutta odotan mielenkiinnolla ja pienellä kauhulla moista ponnistusta.
Yliopistolla tai yliopistopiireissä ei ole sitten vielä tullut pyörittyä luennoilla ja kirjastossa istumisen lisäksi. Ylipäänsä opiskelijatapahtumat vaikuttaisivat olevan täällä aika paljon vähäisempiä kuin TTY:llä, tai sitten niistä ei vain vaihtareille asti sana kantaudu. Pari ensimmäistä viikkoa oli jonkin sortin fuksiriehaa menossa, mutta nyt sekin on jo kovasti laantunut. Paikalliseen kulttuurin tuntuu kuuluvan enemmänkin nöyryytys- ja/tai leikkihenkistä initiaatiorituaaleja; Suomessahan vain juodaan jäyhästi, joskin äänekkäästi, kaljaa tölkistä ja ehkä vähän lauletaan saunassa. Täällä porukka kulkee päällään ties mitkä naamiaisvetimet ja vetää letkatanssia pitkin kampusta. Mikäpäs siinä.
No, opiskelusta takaisin elämään. Toissapäivänä bongattiin kaupungilta paikallinen tupakkaliike: sikareita, tupakkaa ja piippuja, jopa talon oman henkilökunnan itsensä tekemiä. Mahtava paikka, ja, “yes sir!”, erinomaista palvelua ja kaiken lisäksi vielä mainion house blendin kauppasivat piipun täytteeksi. Ainoa murhe tässä nyt on sitten tietysti se, että Kanadassa tupakkavaino on vielä Suomeakin raskaampaa. Eli ei edes niitä säälittäviä tupakkakoppeja yhdessäkään kahvilassa tai kuppilassa. No, tämä ei ole niitä suurimpia murheita, vielä — saas nähdä miten maistuu sitten kun ulkona on pakkasta rapiat 30 celsiusta.
Lopuksi vielä kuva uudesta tuttavuudesta: je vous présente Monsieur Basilic!
Herra Basilika
