Nyt kyllä oikeasti hieman pännii. Olenhan surkea immigrantti ilman minkäänlaisia kansalaisoikeuksia (tai velvollisuuksia…) mihinkään, mutta evätä nyt kirjastokortti ja videovuokraus! Mitä täällä VOI tehdä?
Purnaus juontaa juurensa siihen, että paikansimme lähikirjaston ja sen ah-niin-lukemattomat kirjahyllyt. Niitä sarjakuvakokoelmia! Suurin osa noista oli tosin ranskaksi, että meikäläinen voi lähinnä katsella kauniita kuvia. Kuitenkin. Vaan kuinka kävi, kun yritimme saada kirjastokorttia? Suomessahan tämä menee suurinpiirtein “täytä lomake ja tässä se on”. Quebecissä pyydetään todistus siitä, että todella asut täällä. Todistukseksi ei käy esimerkiksi vuokrasopimus. Täytyy olla joku virallinen paperi. Esimerkiksi sähkö- vesilasku, puhelinlasku tai muu vastaava virallinen paperi jossa on esimerkiksi leima, ja jossa lukee osoite kuoressa. Vaan miten esittelet sähkölaskua tai vesilaskua kun sekä sähkö että vesi kuuluvat vuokraan ja puhelinliittymäkin prepaid, johon lataat puheaikaa netistä? Eli nyt sitten odotellaan, että Ossi saa jotain virallista postia tai pystyy sitä jostakin pyytämään. Itselläni taitaa olla turha toivo.
Nooh mites sitten videovuokraamossa. Lähivuokraamon herra pyysi näpyttelemään automaattiin puhelinnumeron, joka onneksi löytyi (en oikein opi sitä ulkoa). Mutta ei löytynyt vuokraamon koneelta. Olettekos te asiakkaana täällä? No ei, eka kertaa liikenteessä. Ahaa… no teiltä tarvitaan ID, esimerkiksi teille tullut puhelinlasku…
Videovuokraamolle sanottiin kiitosheit samoin kuin kirjastolle. Ja minä luen iltalukemisina edelleen reilun viikon vanohja ilmaisjakelulehtiä, jotka tietenkin ovat ranskaksi…
